Suomen Lions-liiton puheenjohtaja 2014-2015

DG-kurssi kokoontui Sastamalassa 2012

 

Kaija ja Kalle Ylinen toivottivat vieraat tervetulleiksi SastamalaanDG 2010 - 2011 -kurssitapaaminen järjestettiin PDG pariskunnan Kalle ja Kaija Ylisen isännöiminä Sastamalassa 27.- 29.7.2012. Tutustuimme Sastamalan nähtävyyksiin, ihmisiin ja tapahtumiin monipuolisesti.  Tärkeintä oli kuitenkin yhdessäolo.   

Kivilinna oli mielenkiintoinen nähtävyysKokoonnuimme perjantaina Hotelli Ellivuoressa.Teimme patikointiretken Pirunvuorelle ja tutustuimme taidemaalari Emil Danielssonin (1882 – 1967) Kivilinnaan. Vuonna 1906 luonnonkivistä rakennettu ateljee oli näkemisen arvoinen.

Perjantai-iltaa vietettiin hotellin saunakabinetissa ruokaillen ja lauleskellen. Kaija Ylinen oli tehnyt kaikille oman maakuntalauluista, ja vähän muistakin lauluista, kootun kuvakirjan. Kuvituksena oli käytetty valokuvia kurssimme matkan varrelta. Hieno teos!

Lauantaina vierailimme moderniin Kirjan Museoon Pukstaaviin ja lounas nautittiin Laiturikahvilassa Rautaveden äärellä. Lounaan jälkeen tutustuttiin Nahkapaja EliisaMarjaanan tuotantoon ja tuotteisiin. Yrittäjäpariskunta, nahkamestarit Kirsi ja Ilkka Syrén esitteli tuotteiden syntyä ja alkuperää ainutlaatuisella tavalla.

Kaija ja Kalle sai muistoksi perheomanapuunIltapäivän ohjelma huipentui viihdyttävään Hurmio -konserttiin, joka järjestettiin WillePerkkiön vuonna 1900 rakennetun talon pihapiirissä. WillePerkkiön emäntänä toimii Sastamalaan kotiutunut vapaataiteilija ja laulajatar mezzosopraano Pirjo Turunen. Paratiisimainen luonto ja miljöö houkuttelevat pysähtymään ja hiljentymään kulttuurin keskelle, aistimaan ja nauttimaan elämyksistä, joita vain WillePerkkiö voi tarjota.

 

Lauantain ohjelman kruunasi Kaija ja Kalle Ylisen kotona vietetty illanvietto. Maukkaan illallisen jälkeen oli ohjelmassa isäntäperheen muistaminen Perhe-omenapuulla, joka istutettiin yhdessä illan aikana.

Muistimme myös lähiaikoina täysiä kymmeniä vuosia täyttäneitä Kaija Ylistä, Tapani Rahkoa ja Tuomo Holopaista.

Pyhän Olavin historiallinen kirkko oli komea niin sisältä kuin myös ulkoapäinLuonto järjesti keskiyöllä salamoivan ilotulituksen ja "rapsakan" sadekuuron.

Sunnuntaina tutustuttiin Pyhän Olavin kirkkoon ja sen taiteeseen. Kirkon opas kertoi mukavalla tavalla kirkon monipuolisesta historiasta. Kirkko on rakennettu vuosina 1506 -1516. Kirkkosali oli säilynyt muuttumattomana 1700-luvulta asti, mutta tuhopoltto 21.9.1997 tuhosi hetkessä koko arvokkaan sisustuksen ja juuri uusitun paanukaton. Kirkko jälleenrakennettiin talkoovoimin ja käyttöönottojuhlaa vietettiin 3.8.2003. Monipuolinen taidekokonaisuus paljastettiin yleisölle 15.8.2009. Sataan kuvaan sisältyvät kristinuskon keskeisimmät kohdat: luominen, lunastus ja viimeinen tuomio.

Seuraavan vuositapaamisen järjestävät PDG pari Börje ja Bojan Träsk Vaasan seudulla 26. - 28.7.2013.

Kiitos Kaijalle ja Kallelle erinomaisesta viikonlopusta!

Tuomo Holopainen

Kurssinvanhin



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin