Suomen Lions-liiton puheenjohtaja 2014-2015

Oppimiskeskus avattiin Leijonien tuella

Näkövammaisten Keskusliiton IIRIS -keskukseen sijoittuva koko maan tarpeita palveleva Lions-oppimiskeskus otettiin virallisesti käyttöön keskiviikkona 6.3.2013.  Keskuksen vihki sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko. Iiris sijaitsee Itä-Helsingissä Itiksen vieressä. (Kuvat: Antti Tuomikoski)

 

Avajaistilaisuudessa ministeri Paula Risikko valmistautuu julkaisemaan Oppimiskeskuksen Lions-kyltin,  keskellä Näkövammaisten keskusliiton puheenjohtaja Esko Jantunen. 

Oppimiskeskuksen ja kuntoutuspihan tavoitteena on ehkäistä alle kouluikäisten näkövammaisten lasten syrjäytymiskehitystä heidän elämänsä ratkaisevimmassa vaiheessa, tietojen sekä taitojen hankkimisen ensimetreillä.

 

Oppimiskeskukseen hankittu laitteisto koostuu digitaalisesta luokkataulusta, suurentavasta videokamerasta sekä äänimonitorilaitteista. Kaikki hankitut välineet edustavat alan uusinta teknologiaa.

 

Oikealla työryhmään kuuluva lion Iris Hjelm seuraa opetuksen edistymistä. 

N-piirin lionsklubien hanke onnistui

 

Hankkeiden toteutuksessa oli mukana 54 lionsklubia sekä lionien kansainvälinen säätiö LCIF, joka rahoitti hankkeesta puolet. Kesällä avatun kuntoutuspihan rahoitukseen osallistu klubien lisäksi suomalainen leijonien oma Arne Ritari -säätiö.

 

Opetuskeskus ja kuntoutuspiha täydentävät toisiaan

 

Nämä näkövammaisten lasten hyväksi rakentuneet lionsklubien hankkeet ovat hyvä osoitus siitä, miten todelliseen tarpeeseen kohdistuvassa avustustyössä saadaan pieniä puroja yhdistämällä merkittävä lopputulos. Näkövammaisten keskusliitolla ei olisi ollut mahdollisuutta saada rahoitusta muista lähteistä.

 

LCIF:n puheenjohtaja Wing-Kun Tam PID Harri Ala-Kuljun seurassa. 
Kuvassa ylhäällä toinen oikealta projektin puheenjohtaja lion Veikko Teerioja (LC Helsinki/Kruunuhaka) 

 

Leijonien hankkeisiin ovat tutustuneet myös entiset kansainväliset presidentit Sid L. Scruggs (2010) ja Wing-Kun Tam (2012).

 

Paikallisten klubien sekä kotimaisen ja kansainvälisen säätiön avulla on jälleen toteutettu leijonien yleismaailmallinen periaate Me palvelemme  - We Serve.

 

Oli etuoikeutettua saada olla mukana hankkeen työryhmässä.

 

Tuomo



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin