Suomen Lions-liiton puheenjohtaja 2014-2015

Teemojani Suomen Lions-liiton kehittämiseen 

Lionstoiminta on tiimityötä ja tarjoaa vapaa-ajallemme hienon vaihtoehdon. Kuvassa puolisoni lion Kaijan kanssa järjestömme vuosikokouksessa Etelä-Koreassa kesällä 2012.Lions-liiton tehtävänä on luoda klubeille ja jäsenistölle onnistumisen mahdollisuuksia. Lions-toiminnalle on luotava mielikuva ja tunne ”Tuohon toimintaan minäkin haluan osallistua.” Lionstoiminta on kivaa, motivoivaa ja innostavaa.

 

Lions-toiminta on aatteellisesti hienoa ja palkitsevaa ja antaa meille jokaiselle uusia ulottuvuuksia elämäämme. Me leijonat haluamme auttaa läheisiämme.

 

Suomalaiset lionsarvot palveluhalu, talkoohenki, paikallisuus, luotettavuus, ihmisläheisyys ja kansainvälisyys koskettavat meitä jokaista.

 

Jatkuva kehittäminen vie toimintaamme eteenpäin

 

Tiimityö. Pidän tärkeänä tiimityöhön ja vuorovaikutukseen perustuvia toimintatapoja. Vapaaehtoisuuteen perustuvassa toiminnassamme pitää saada syttymään intohimo, draivi ja vahva motiivi tehdä palvelutehtäväämme.

 

Valmennus. Liiton ja piirien on kyettävä tarjoamaan jäsenistölle mielenkiintoista valmennusta.

 

Viestintä. Viestinnän on oltava avointa ja aktiivista. Klubeille on tuotettava konkreettisia työkaluja viestinnän ja yhtenäisen graafisen ilmeen toteuttamiseen ja yhtenäisen brändin luomiseen.

 

Vastuu tulevasta palvelukyvystämme. Meidän kaikkien on kannettava vastuumme siitä, että Lions-toiminta on voimissaan myös tulevina vuosina. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota klubeissa

viihtymiseen, uusien klubien perustamiseen ja naisten osuuden kasvattamiseen.

 

Talous. Liiton taloudesta on pidettävä tarkkaa huolta ja menot on kohdennettava menestyksemme takaaviin keskeisiin toimintoihin.  Fokuksemme on harkittava tarkkaan. Keskitetysti toteutettavien palveluaktiviteettien määrä on arvioitava harkiten, jotta ne voidaan myös toteuttaa tehokkaasti.

 

Kansainväliset suhteemme. Suomalaiset lionit ovat hienolla tavalla sitoutuneet antamaan tukensa PID Harri Ala-Kuljulle 2. kansainväliseksi varapresidentiksi. Mikä olisikaan parasta julkisuusarvon lisäämistä, kuin oma ehdokkaamme Lions-järjestön johdossa. Osallistumisemme kansainväliseen humanitääriseen työhön on saanut laajan arvostuksen ja Suomen leijonien hyvästä asemasta huolehditaan jatkossakin.

 

Hyvät ystävät

 

Jo reilut 30 vuotta sitten annoin lionslupaukseni ja haluan edelleenkin pitää sen. Kiitän  antamastanne vankasta tuesta Lions-liiton varapuheenjohtajan tehtävään.

 

Toivotan kaikille klubeille ja niiden jäsenille hyvää kautta 2013 - 2014.

 

Tuomo Holopainen

 

Lions-liiton varapuheenjohtaja 



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin